Musiikkiala on tuttu jokaiselle suomalaiselle, sillä ihmiset kuulevat niin uusimpia hittejä kuin vanhoja klassikoita lähes vaivihkaa esimerkiksi työmatkalla radiossa, työpaikalla, hammaslääkärissä ja kaupassa ostoksia tehdessä.
On kuitenkin tosiasia, että Suomen musiikkibisnes on lapsenkengissä moneen muuhun maahan verrattuna.
Musiikkiteollisuuden kokonaisarvo Suomessa on lähemmäs miljardi euroa, mutta viennin kokonaisosuus siitä on ainoastaan 40 miljoonaa euroa. Suunta on kuitenkin ylöspäin ja maastamme on ponnistanut myös kansainvälisesti suosittuja artisteja viime vuosina.
Suomi on silti täysin noviisi verrattuna esimerkiksi naapurimaa Ruotsiin, joka on onnistunut luomaan musiikkiteollisuudesta merkittävän työllistäjän ja mallikkaan veronmaksajan. Suomalainen ja ruotsalainen musiikkibisnes eivät ole kuitenkaan täysin toisistaan erillisiä, sillä monen suomalaisartistin kappaleen takaa saattaa löytyä samoja nimiä, kuin ruotsalaisen hittibiisin tekijälistassa.
Populaarimusiikin saralla suomalaismuusikoista maailmalla tunnetaan ainakin Alma, Sunrise Avenue, Stratovarius, The Rasmus, Nightwish, Tarja, Amorphis, 69Eyes. Huvittavaa kyllä, ovat jotkin kotimaiset artistimme breikanneet ulkomailla huomattavasti suomalaisia markkinoita paremmin. Ulkomaisten musiikkimarkkinoiden avautuminen voi tapahtua ihan vahingossa: keikalle tarvitaan kuuntelijaksi vain yksi oikea tyyppi, joka saattaa hyvinkin kiinnostua musiikista. Kesäfestarit ovat otollista aikaa, sillä tuhatpäisessä kuulijakunnassa on paikalla ihmisiä alalta kuin alalta.
Vaikka kuulijakunta olisi uskollinen ja keikkaa pukkaisi, on monella suomalaismuusikolla jonkin täysin toisen erikoisalan koulutus, ja ehkä jopa päivätyö. Koskaan ei tiedä, kuinka pitkään musiikillinen menestys kestää, joten takataskussa on hyvä olla kaiken varalta myös kakkosvaihtoehto.
Musiikkialan murros
Suurin musiikkiteollisuuden muutos on tapahtunut kuluvan vuosiluvun aikana, jolloin digitaaliset suoratoistopalvelut ovat ajaneet perinteisen levymyynnin ahtaalle. Vuosituhannen alkupuoli oli vielä levymyynnin kulta-aikaa, sillä tuolloin perinteisiä CD-levyjä myytiin pitkälti yli 50 miljoonan euron edestä. Digitalisoitumisen myötä levymyynti on kääntynyt rajuun laskuun, jolle ei ole näkynyt loppua – äänitteiden myynnin arvo on nykyään arviolta 10 miljoonaa euroa. Tämä kehitys näkyy myös suomalaisessa elinkeinoelämässä, sillä esimerkiksi levykauppojen tulot ovat vähentyneet rajusti ja valitettavan moni niistä on joutunut sulkemaan ovensa.
Musiikkimyynnin lasku näkyy myös artistien ja levy-yhtiöiden kukkaroissa. Vaikka viimeisten vuosien aikana digitaalisen myynnin ja levymyynnin kokonaisarvo on lähtenyt hienoiseen kasvuun, on se edelleen kaukana huippuvuosista. Siinä, missä suosikkiartistit saivat ennen huomattavan osan tuotoistaan levymyynnistä, on sen merkitys kokonaisosuudesta laskenut.
Suoratoistopalvelut ovat luonnollisesti paikanneet aukkoja maksamalla artistikorvausta, mutta se on hurjimpien arvioiden mukaan ainoastaan 0,002 euroa kappaletta kohden. Soittokertoja vaaditaan siis luonnollisesti erittäin paljon, että korvaukset tuntuisivat palkkapusseissa. Tällaisiin soittomääriin yltävät ainoastaan kansainväliset maailmanluokan tähdet.
Keikkailu tuo suuren osan tuloista
Laskeneen levymyynnin takia musiikkiteollisuus on joutunut etsimään korvaavia tuloja muista kanavista ja keikkamyynti sekä myytävät oheistuotteet näyttelevät ansaintalogiikassa tärkeää roolia. Myös erilaiset markkinointikumppanuudet kartuttavat mukavasti artistien tilipussia.
Artisti saa korvauksen keikastaan yleensä joko kiinteänä korvauksena eli etukäteen sovittuna summana, joka maksetaan hänen tililleen keikkayleisön lukumäärästä huolimatta. Vaihtoehtoisesti hän voi saada komission, joka määräytyy myytyjen lippujen määrään. Tämä valinta on erityisen hyvä ratkaisu tunnetuille nimille, sillä he saavat tuvan täyteen illasta riippumatta. Harva artisti vetää keikkojaan soolona, joten keikkapalkkio jaetaan bändin kesken.
Lisäksi merkittävän tulonlähteen keikkapaikoilla muodostavat erilaiset oheistuotteiden myynnit. Niissä on lähes poikkeuksetta korkea kate, joka jakautuu yleensä myyjän ja artistin kesken. Laulajan nimellä tai logolla varustetut lippikset, t-paidat ja hupparit ovat fanien keskuudessa suosittua tavaraa, joka tekee kauppansa. Ihailijat voivat ostaa niitä huolettomin mielin, sillä fanituotteiden myynnin tuotto menee illan esiintyjän hyväksi eikä esimerkiksi piraattiteollisuuteen tai levy-yhtiön taskuihin.
Kykyjenetsintäohjelmat ovat muuttaneet toimintaympäristöä
Suomalaisen musiikkiteollisuuden yksi merkittävimmistä muutoksista on ollut kykyjenetsintäohjelmien tulo alalle. 2000-luvun alkupuolella lanseerattiin muun muassa Idols ja Popstars, jotka tarjosivat tavallisille kansalaisille täysin uudenlaisen väylän nousta koko Suomen tietoisuuteen.
Entisaikaan tarvitsi tehdä vaivalloisen äänitystekniikan avulla demokappaleita, lähettää niitä tiukasti teipatuissa kuplamuovikirjeissä eri yrityksiin toivoen, että jonkun levy-yhtiön edustaja tunnistaisi lahjakkuuden. Nykyään tie tähtiin voi aueta kykyjenetsintäohjelman kuvauspaikalle astelemalla ja oman vuoronsa aikana tuomarit hurmaamalla.
Popmusiikin saralla yksi ensimmäisistä kykyjenetsintäohjelmasta kuuluisuuteen ponnahtaneista bändeistä on vuonna 1995 menestyksekkään uransa aloittanut Nylon Beat -duo. Jonna ja Erin laittoivat pillit pussiin vuonna 2013, on vuonna 2018 uskollisten fanien hartaasti odottaman come backin aika.
Sittemmin musiikkitaivaan kiintotähdiksi ovat jääneet muun muassa alun perin vuonna 2002 Popstars-ohjelmassa perustetussa tyttöbändi Gimmelissä laulanut Jenni Vartiainen, sekä Idolsista tutuiksi tulleet Anna Abreu ja Antti Tuisku. Idolsista ponnahti niin ikään kuuluisuuteen ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kiertävä Alma. Ja kukapa ei tunnistaisi myös The Voice of Finlandiin ja Uuden Musiikin Kilpailuun osallistunutta Saara Aaltoa, joka hurmasi brittiyleisön X Factor -ohjelmassa.
Musiikkiala on tosi-tv:n myötä muuttunut tietyllä tapaa inhimillisemmäksi, sillä nyt kenellä tahansa on mahdollisuus kokeilla onneaan levy-yhtiöiden edustajista koostuvan tuomariston edessä. Aiemmin julkisuuteen ponnahtamiseen vaadittiin lähes poikkeuksetta tunnettu sukunimi, eikä tämän merkitystä saa vähätellä vielä tänäkään päivänä.
Asetelma on kuitenkin muuttunut parin viimeisen vuosikymmenen aikana radikaalisti, sillä kykyjenetsintäohjelmien ansiosta tie tähtiin on käytännössä avoinna jokaiselle esiintymisjanoiselle lahjakkuudelle. Hyvä lauluääni ei tietenkään riitä, vaan konsepteissa haetaan koko pakettia: lavakarismaa, intoa esiintymiseen, valloittavaa persoonallisuutta, lahjakkuutta ja musikaalisuutta. Monissa valinnoissa tuomarit korostavat, ettei osallistujan tarvitse missään nimessä olla valmis paketti tai tähti syntyessään, vaan sellainen, josta on potentiaalia esiintyväksi taiteilijaksi.
Suomalaiset seuraavat innokkaasti tosi-tv-ohjelmia, ja erilaisten parisuhde- ja elämäntapaohjelmien rinnalla kykyjenetsintäkilpailut tuovat piristävää vaihtelua. Maassamme järjestetään poikkeuksellisen paljon erilaisia ohjelmia, joissa esiintymishaluiset suomalaiset pääsevät näyttämään taitonsa. Joiltakin tuotantokausilta ei ponnahda ketään julkisuuteen, mutta vastapainona on olemassa ohjelmia, joista leivotaan lähes poikkeuksetta yksi tähti.